Heinäkuun helteet saivat Mesikämmenetkin hakeutumaan auringon paahteesta rannalle, jossa toki pääsi välillä mereen viilentymään ja polskimaan ;o)
Mukaan oli varattu riittävästi juomaa ja ruokaa; sitä kuluu paljon jo ihan normaalisti näin suuressa perheessä, saatikka kun lämmin helle ja nallelasten touhuilu kuluttaa energiaa ü
Mukaan oli otettu myös paljon luettavaa ja hiekkaleluja, väinö Oskarilla oli videokamerakin mukana, jotta saadaan talteen ihania kesätunnelmia ja iloisia nallennaamoja ü
Kaarlo Matias syventyi uuteen Eläinlapsia-kirjaansa, kun taas Kyösti Aukusti olisi halunnut heitellä mukaan otettua rantapalloa Kaarlo Matiaksen kanssa:
Mesikämmenen perheen vanhemmat rentoutuivat auringossa, sikäli kuin se oli mahdollista lapsilauman keskellä ;o) Oli Helmi Sylvia napannut mukaansa Kauneimmat Käsityöt-lehden, vaan tyytyi lähinnä selailemaan sitä. Suurin osa ajasta kului katsellessa lasten touhuja ja hymyillessä heidän riemulleen! ü
Väinö Oskari oli ottanut mukaansa mankan, joka soitti, yllätysllätys, lastenlauluja! Muumimusiikiia, luonnollisesti! ü
Kyllä kelpaa lekotella rannalla ja nauttia auringosta ja herkuista. Termospullossa oli mukana päiväkahvit ja seurahan oli mitä mainiointa ;o)
Lilli Matilda ei osannut päättää lukisiko jotain mukana olevista kirjoista vai lähtisikö rakentamaan hiekkakakkuja:
Kaarlo Matias sen sijaan jatkoi kirjansa lukemista:
Tytöt Mimmi Sofia, Ella Amanda ja Nelli Olivia rakensivat hiekkakakkuja ja linnoja. He olivat myös löytäneet isoja simpukoita:
Pikkuinen Milli Lyydia nukkui kopassaan tyytyväisenä välittämättä melskeestä ympärillään:
Putti Viljami haluaisi maistaa herkkuja ja luultavasti pohtikin, että mistä sitä aloittaisi:
Jossain vaiheessa Kaarlo Matias kyllästyi kirjansa lukemiseeen ja lähti Mimmi sofian kanssa vähän kauemmas rakentamaan hiekkalinnaa rauhassa nuoremmilta sisaruksilta:
Kaikenkaikkiaan päivä oli aivan ihana ja lämmin, voi kunpa ensi kesä tulisi jo pian...
...sitä odotellessa!
perjantai, 26. syyskuu 2008