Olen viime aikoina tehnyt jonkin verran askartelu/nukkekotihankintoja, älkää pelätkö, en aio esitellä niitä kaikkia täällä blogissani Silmänisku Ihmekaupassa eli Tiimarissakin olen käynyt kurkkimassa ja useaan otteeseen poistunut sieltä tyhjin käsin. Tuntuu että siellä ei taas valikoima vaihdu, olen vissiin vähän täynnä niitä juttuja sieltä kun on kaapit ja laatikot pullollaan sieltä hommattuja tarvikkeita. Eli vähäsen jo tökkii ne jutut...

Onneksi Presentosta löytyy aina jotain kun siellä poikkeaa Silmänisku

Näitä ihmettelin jo viime kesänä Sinellissä, mutta jätin ostamatta.

 

 

Jospa jossain vaiheessa ehtiksi näitäkin käyttää, siis nuo kaksi ensimmäistä tässä kuvassa, tuota koholakkaa(?mikä sen nimi nyt oli...) olen käyttänyt joihinkin juttuihin jo aiemminkin, hommasin vaan lisää ü

 

Presentosta nämä:

 

 

ja nämä, ostettu tällä viiikolla. Kuva on huono, valitan.

 

Paperikierteestäkin tein tilauksen, pitkästä aikaa:

 

 

Noita kruunuleimasimia lähdin alunperin tilaamaan mutta hupsista vaan, ostoskoriin hyppäsi vähän muutakin ja karsimisen jälkeenkin sinne jäi jotain Silmänisku

 

 

ja YHDEN askarteluaiheisen lehdenkin olen ostanut tänä vuonna (Nukkislehtiähän ei lasketa Silmänisku)